TYÖRAUHA
JULKINEN KESKUSTELU
ARJEN TURVALLISUUS
YHTEISÖLLISYYS
Tarjoan ratkaisukeskeisen lähestymistavan ongelmiin
Pyrimme puolisoni kanssa ymmärtämään lähellämme elävien ihmisten arkea ja sen mukana tuomia haasteita. Autamme niissä miten parhaiten kykenemme, yhteistyöllä ja usein yhdistysten kautta.
En riitele vaan pyrin käymään poliittista keskustelua yli puoluerajojen. Arvostan useita henkilöitä jokaisesta Hämeenkyrön puolueesta ja tämän vuoksi rakentavan keskusteluyhteyden muodostaminen puolueeseen kuin puolueeeseen ei tule olemaan minulle ongelma. Politiikassa ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta julkinen keskustelu on viritettävä uudelle tasolle tulevalla valtuustokaudella.
Työskentelin seitsemän vuotta Tampereen yliopistolla ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen (HCI) tutkimustehtävissä ja viimeiset reilu kymmenen vuotta olen harjoittanut alaa oman toiminimen alla. Olen tietojenkäsittelyn rautainen ammattilainen ja kehitän päivätyössäni puheentunnistussovellutuksia markkinoille. Kykenen siten haastavaankin matemaattiseen ja järjestelmätason ajatteluun sekä suunnitelmallisuuteen, unohtamatta moderneja hyödynnettävissä olevia teknologisia mahdollisuuksia.
Mielen ja kehon tasapainosta pidän vapaa-ajalla huolta erityisesti taekwondo-harrastuksen parissa, jota olen aktiivisesti harrastanut yhdessä lasteni kanssa viimeiset viisi vuotta Ikaalisissa. Toimin lajin parissa ohjaajana, seuran hallituksessa sekä joukkueen johtajana. Kykenen siis koviin potkuihin myös konkreettisesti!

Vaaliohjelma
Turvallinen kouluympäristö.
Julkinen keskustelu ja osallistava päätöksenteko.
Kunnan esikoulu on säilytettävä Kyröskoskella.
Talouden tasapainottaminen on tulevan valtuuston keskeisin haaste
Kunnan taloustilanteen tasapainottaminen tulee olemaan tulevan kunnanvaltuuston keskeisin haaste, mikäli haluamme säilyttää itsenäisen Hämeenkyrön kunnan. Hämeenkyrössä on takana vuosina 2022 – 2024 toteutettu sopeuttamisohjelma alijäämän korjaamiseksi. Sen jäljiltä kunta on kuitenkin entistäkin alijäämäisempi, kiinteistöveropohjan laajentamisesta saaduista verotuloista huolimatta. Vuoden 2025 alijäämäksi on muodostumassa yli kolme miljoonaa euroa ja ellei sopeuttamistoimia tehdä, tulee vuoden 2026 alijäämä ylittämään viisi miljoonaa euroa.
Sopeutustoimista on sovittava valtuustossa tulevalla valtuustokaudella. Haluan olla mukana käytävässä keskustelussa – osaltani estämässä samojen virheiden toistamisen. Kunnassa on käytävä keskustelu tuotettavien palveluiden prioriteeteista ja löydettävä säästökohteita.
Kaikilla on oltava turvallinen kouluympäristö

Hämeenkyrön peruskoulumaailman kehittämisen 1. tavoite tulee olla saada katkaistuksi peruskouluissa meneillään oleva huolestuttava kehitys oppilaiden käytöshäiriöiden osalta. Korviini on kantautunut useilta eri tahoilta juttuja väkivallan teoista ja huolestuttavista uhkauksista peruskoulun piiristä. Kouluun on voitava mennä luottavaisin mielin, ilman väkivallan uhkaa. Ja sama pätee myös vanhempiin – ei vanhempien tule joutua pelkäämään, että mitähän puukkouhkausia sitä seuraava päivä taas tuo tullessaan. Myös henkilökunnalle tilanne on usein uuvuttava ja raskas, ja työajasta liian suuri osa menee näiden tulipalojen sammuttamiseen ja niistä raportointiin. Tällöin työssä jaksaminen kärsii, tekijät vaihtuu ja maine huononee. Negatiivinen kehityskierre on pyrittävä korvaamaan positiivisella kierteellä.
Tämän kuntoon laittaminen lähtee luonnollisesti johtamisesta, seurannasta ja raportoinnista, ja suunnan on muututtava tulevan valtuustokauden aikana! Nyt täytyy saada työrauha sekä vaka-, että perusopetuksen puolelle.
Muutoin tilanne menee siihen, että järjestelmää aletaan väärinkäyttää, esimerkiksi erityistukea aletaan hakea oppilaille, jotka eivät sitä varsinaisesti tarvitsisi. Menetämme hyvät ja arvostetut työntekijät, kuten esikouluissa jo kävi sopeutuspaketin yhteydessä. Tällöin homma maksaa vuosi vuodelta enemmän, laatu laskee ja tulokset sekä lasten hyvinvointi heikentyy. Vaikka lasten kasvatusvastuuta on otettava myös kotona, on kaikilla oltava turvallinen kouluympäristö!
Pyrin kehittämään julkista keskustelua
Hämeenkyrössä on kehittämisen varaa julkisen keskustelukulttuurin osalta. Liian usein asioista käydään keskustelua kunnan virkamiesten kesken, valtuuston ja lautakuntien toimittaessa lähinnä leimasimen virkaa. Aion osaltani nostaa akuutteja asioita osaksi julkista keskustelua ja pyrkiä nostamaan ruohonjuuritason näkemyksen osaksi julkista keskustelua, ja siten parantamaan kuntalaisten mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon. Näin päätösten tulisi heijastella enemmän kuntalaisten kuin virkamiesten näkemystä. Sama pätee myös toiseen suuntaan – tällöin kuntalaiset ymmärtävät ja kykenevät helpommin hyväksymään vaikeitakin päätöksiä, kun ovat tietoisia realiteeteista joiden pohjalta vaikeita valintoja joudutaan tekemään.
Kunnan ja yhdistysten välistä yhteistyötä voidaan tiivistää
Tiivistämällä ja kehittämällä kunnan ja yhdistysten välistä yhteistyötä pystytään kunnassa toimittamaan paljon hyviä asioita varsin kustannustehokkaasti. Esimerkiksi alas ajettujen avointen perhekerhojen tilalle on noussut vapaaehtoisvoimin MLL:n perhekahvilat ja iltapäiväkerhot. Kunta voisi entistä tehokkaammin markkinoida kyseisiä toimintoja omissa kanavissaan kotiäideille ja -isille, esimerkiksi neuvolakäyntien yhteydessä. Tämän lisäksi kunnan työntekijät voisivat tiivistää yhteistyötä osallistumalla useammin päivätoimintaan. Mikäli kunnalla on käyttämättömiä tai vähällä käytöllä olevia kiinteistöjä, voidaan näitä tarjota yhdistysten käyttöön alennetulla tilavuokralla.
Kunnan esikoulu on säilytettävä Kyröskoskella
Kunnan järjestämä esikoulu Kyröskoskella tuntuu jatkuvasti olevan lakkautusuhan alla. Siitä luopuminen oli jo kirjattu alunperin taannoisen sopeutuspaketin luonnokseen, mutta suunnitelmasta luovuttiin aivan viime metreillä. Itselläni oli oma roolini suunnitelman kampittamisessa ja aion tehdä kaikkeni säilyttääkseni kunnan esikoulun Kyröskoskella myös jatkossa.
Viimeisimpänä käänteenä on terveystarkastajan avustuksella valitettavasti onnistuttu kylvämään aiheetonta pelkoa kyröskoskelaisten tulevien eskarilaisten perheiden keskuuteen. Nyt esiin nostetut terveystarkastuskäynnit ajoittuvat tosiasiassa vuodelle 2023, jolloin tiloissa oli 21 lasta. Tämä on omasta mielestänikin aivan ylärajoilla kyseiseen tilaan, joskin nykyisin tarve on joka tapauksessa vähemmän. Esimerkiksi tiloissa on tällä hetkellä 14 eskarilasta. Omista lapsistani nykyisissä tiloissa esikoulun on käynyt kaksi ja meidän kaksospojat suorittavat sitä parhaillaan. Havaitut puutteet eivät estä toimintaa ja johtuvat lähinnä eroista varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kriteeristössä. Uusien oppilaiden lukumäärä on laskussa luonnollisesti myös peruskoulun puolella, joten tilatarve silläkin puolella tulee vähentymään vuosi vuodelta, ellei ihmeitä tapahdu. Varhaiskasvatuksen henkilökunta Kyröskoskella on omien kokemusten ja perheiltä saadun palautteen perusteella osaavaa, empaattista ja kaikin puolin miellyttävää.
Ilokseni Kyröskosken Pilke päiväkodista ei korviini ole kantautunut ongelmia viime vuosina, kuten aiemmin jolloin jopa johtohenkilöstö vaihtui aika moisella sykkeellä. Siellä on ilmeisesti saatu toiminta nyt rullaamaan siten, että asikastyytyväisyyskin on korkealla. Kilpailu palvelutuottajien kesken johtaa yleensä laadun parantumiseen ja kustannustehokkaaseen palvelutuotantoon, joten pidän Pilkkeen onnistumista ja olemassa oloa oikein iloisena asiana aiheeseen liittyen. Vaihtoehdon olemassaolo on aina hyvä asia ja toimii kirittäjänä kilpailevan palvelun kehittämiselle. Pilkkeen lisäksi Kyröskoskelle tarvitaan kuitenkin toimiva kunnan yksikkö myös jatkossa.


Vaalilupaus: Tutustun ja perehdyn valtuustoaloitteisiin huolella
Valtuustoaloitteet ovat valtuutetuille keskeisin tapa ajaa asioita eteenpäin. Aloitteet voivat olla hyviä tai huonoja, usealla eri tapaa. Esimerkiksi aie voi olla hyvä, kuten yleensä onkin, mutta aloite saattaa olla puutteellisesti valmisteltu tai suunniteltu huonosti. Aion osaltani perehtyä huolella jokaiseen aloitteeseen ja käydä ne läpi suurennuslasin kanssa.